Syksyn ihanuuteen kuuluu sen haikeus. Saalistaja ihmisessä pitää syksystä, luonnosta saa saalista. Onhan se terapeuttista kävellä metsässä ja ei tunne laiskotelleensa, kun tulee täyden sieni- tai marjakorin kera kotiin. Bonusta, pöh, pitääkö kaikesta saada bonusta. Miksi saalis on bonusta?

Eikös hyvä olo ole bonusta ja saalis itsetarkoitus? Onko se saalis tarkoitus?

Yritän saalistaa kameran ja sieniveitsen kanssa, silloin ei voi olla tehokas peto, pitää katsella kaikessa rauhassa nähdäkseen kuvattavaa. Se on rauhoittavaa, nauttii kaikilla aisteilla. Miksi pitäisi ahnehtia tunnissa mahdollisimman iso saalis, jonka sitten laittaa pakastimeen ja ensivuonna ihmettelee mitä niillä tekisi, kun uutta satoa on jo tulossa.

Sain kameralla saaliiksi ihania kesäperhosia, pikku sisiliskoja ja metsän kauneutta. Vieläkin opettelen uutta kameraani, mutta pala palata, nippeli nippeliltä ja termi termiltä minä selätän tämän haasteen. Mielenkiintoista.

Aitan rappusilla tämä kaunotar paistetteli päivää, ympärillä vilisi isompia ja pienempiä, hän malttoi asettua kuvattvaksi. Tai sitten vain nautiskeli kesän auringon lämmöstä.

Tämä loistokultasiipi kavereineen pyöri heinäkuussa heinikossa, pyöri...tarkoitan lentää liihotteli. Kesäinen.

Ohdakkeen kaunotar aamuvarhaisella

 

Metsässä näkee halutessaan kaikenlaista.

Muotoja, värejä ja kontrasteja-